Jackrussellinterriereitä minulla on ollut aina kymmenvuotiaasta lähtien. Ensimmäinen niistä haettiin rodun alkuperämaasta vuonna 2000 eli jo ennen rodun virallistamista Suomessa. Olen saanut seurata rodun kehityskaarta siitä nykypäivään.
Ensisijaisesti meillä koirat ovat rakkaita perheenjäseniä ja vievät metsälenkeille. Paitsi että olen aktiivinen näyttelyharrastaja, pyrin antamaan mahdollisuuksia tutustua myös muihin lajeihin. Vuosien varrella on tullut kokeiltua ihan mielenkiinnosta vähän kaikkea tottelevaisuuden, agilityn, verijäljen, keinoluolien ja viehejuoksun väliltä ja on suoritettu MH-luonnekuvausta ja käyttäytymisen jalostustarkastusta. Russelit ovat innostuneet kaikesta mitä ikinä puuhataankaan! Nykyään koko perhe kulkee mielellään mukana koiraharrastuksissa. Vapaa-ajallani lisäksi trimmaan myös muiden russeleita.
Olen aina ollut kiinnostunut terriereistä niiden mahtavan temperamentin ja ryhdikkyyden vuoksi – ”Rawrush” juontaa myös juurensa juurikin terrieriasenteesta.
Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Koirankasvattajien ja Suomen Jackrussellinterrierit ry:n jäsen. Rotujärjestössä olen ollut vuosia mukana hallituksessa, toiminut sen datavastaavana ja olinpa peräti kahdeksan vuotta näyttelytoimikunnan puheenjohtajanakin. Pitkäaikaisesta yhdistyksen hyväksi tekemästäni työstä minulle myönnettiin myös rotujärjestön kunniajäsenyys.
Kasvattajakurssin suoritin pitkän harkinnan jälkeen tammikuussa 2012 ja ensimmäinen oma pentueeni syntyi keväällä 2013.

Hello, my name is Aino Mustonen. Me, my fiancé and our daughter live in Lempäälä, Southern Finland. We have five dogs at home and other co-operated dogs live with their own families.
I’m thirty-something now and I have always had Jack Russell Terriers since I was ten. The first of them came from the breed’s country of origin UK before the breed was even recognized as an official breed here in Finland.
For the first place our dogs are beloved family members and company for the forest walks. Except I’m passionated into dog shows, they can have an opportunity for trying some blood tracking or agility and have a meeting with a fox. The whole family joins my dog hobbies nowadays. I’m also grooming Jack Russells at my spare time.
I have always been into terriers because of their great temperament and posture – ”Rawrush” comes from that terrier attitude as well.
I’m also a honorary member of Jack Russell Terrier Association Finland because of my long-term work for it’s good.
Feel free to take contact if you have anything to ask in English!
Lempäälä, Finland
ainomustonen(@)gmail.com
0400 864 044







